SMC
SMC on helsinkiläinen rap-yhtye, joka on vuodesta 2009 lähtien edennyt tunnistettavalla ja anteeksipyytelemättömällä tuotannollaan. Kokoonpanoon lukeutuvat kokeneet suomirapin tekijät Avionin Prinssi, Thono Slowknow sekä Eräkoira & DJ J-Laini. Yhtyeen tarina alkoi Skatemaniacs-leffan yhteyteen tehdystä SMC Hoodrats –videosta. Videosta tuli kaikkien aikojen eniten katsottu suomirap-video, jolla on miljoonia näyttökertoja.
SMC:n ensimmäinen albumi “Raffii Suomi-flättii” (2011) on ylittänyt kultarajan, ja levyltä löytyy useita jo klassikoksi noussutta kappaletta kuten Lähiörotat skujaa ja Yks Risti Kaks. SMC:n toinen albumi “Ja Niin Se Menee”, julkaistiin vuonna 2015 ja yhtye on julkaissut tasaiseen tahtiin uusia kappaleita kuten kultaa striimanneen Täältä mä tuun, ja hyvän vastaanoton saaneet Haavoihin suolaa sekä Iron Maiden. Uusimpana julkaisuna yhtye julkaisi keväällä 2022 musiikkivideolla höystetyn kappaleen Niin Siin Vaan Kävi (feat. JVG).
2020-luvulla kulttimaineen saavuttanut SMC, on kiertänyt ahkerasti klubi- ja festarikeikkoja, puhutellen vankkumattomien kuulijoidensa lisäksi myös nuorempaa sukupolvea. Aidosta stadin meiningistä ja slangista tunnettu SMC on alusta asti pitänyt kiinni asenteesta sekä faneistaan. Yhteenhioutunut, skeittikulttuuria jo 90-luvulta asti elänyt kokoonpano vakuuttaa vahvalla live-esiintymisellään.
Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan: arvokkaasti patinoitunut SMC lähtee uransa viimeiselle “Viimeinen Vihellys” -nimeä kantavalle kiertueelleen. Kiertue sisältää yli kymmenen keikkaa legendaarisilla klubeilla ympäri Suomen. Kiertue huipentuu Tavastialle ensi vuoden tammikuussa, jossa on luvassa kaikkien aikojen SMC-show täynnä yllätyksiä.
Tämä suomiräpin Iron Maiden ei jätä mitään kesken.
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Keikat
05.12.2023
Fontana, Vaasa
08.12.2023
Torvi, Lahti
08.12.2023
Torvi, Lahti
09.12.2023
Eikan Pub, Järvenpää
15.12.2023
45 Special, Oulu
13.01.2024
Tavastia, Helsinki
19.01.2024
Tavastia, Helsinki
20.01.2024
Tavastia, Helsinki
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!