AARO630
Tarttuvia pop-melodioita ja rosoisia kitaroita musiikissaan vaivattomasti yhdistelevä Aaro630 toimii synkistelevän sukupolvensa äänenä suomalaista rock-musiikkia uudistaen. Artistin ja hänen bändinsä keikoilla kaoottinen rock-meininki ja tummansävyinen lyriikka tekee yleisöön vaikutuksen ilman turhia kikkailuja.
Muusikolta ilmestyi lokakuussa 2024 uransa toinen albumi Paha maa, joka toi hänelle ensimmäisen Emma-ehdokkuuden Vuoden Alternative -kategoriassa. Kokonaisuus esittelee Aaro630:n omaleimaista tuotantoa ja taituruutta inspiroivana biisinkirjoittajana. Kokonaisuus pitää sisällään myös aiemmat singlejulkaisut, jotka veivät suuntaa kohti vaihtoehtoisempaa soundia: kitaravetoinen Tuhkaa, punk-vaikutteita sisältävä Jätkät, kauniiseen ja painavaan melankoliaan taipuvat Viiminen laulu ja Loputtomiin sekä suomirockia yhdistelevä Vampyyrit. Pitkäsoitto sukeltaa syvälle suomirockin melankoliaan, yhdistäen grunge-soundit ja herkät melodiat.
Nämä ainutlaatuiset elementit toivat albumille vahvan suosion, jota juhlistettiin loppuunmyydyllä Kuudennella linjalla marraskuussa 2024. Artisti on paljastanut työstävänsä parhaillaan kolmatta albumiaan. Ennen pidempää kokonaisuutta kuuntelijat ovat saaneet maistiaisia singleillä kuten Sä voit itkee ja Sade tulee (feat. Jaakko Kulta).
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Sony Music
Keikat
22.11.2025
Dynamo, Turku
05.12.2025
Suistoklubi, Hämeenlinna
23.01.2026
Tavastia, Helsinki
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!