LAGE
Tunne-elämästä samaistuttavasti kirjoittava Lage hurmaa ainutlaatuisella ja erottuvalla soundillaan. Suomen viihdekentällä poikkeuksellista läpimurtoa tekevä artisti nousi suuremman yleisön tietoisuuteen kesällä 2025.
Viime vuoden kesäkuussa julkaistu single Mun Type vahvisti Lagen määrätietoista linjaa yhdistäen tarttuvaa pop-estetiikkaa ja henkilökohtaista tarinankerrontaa. Biisi kuvaa tunnetta, kun kohtaa ihmisen, joka tuntuu juuri oikealta. Kappale suuntasi Spotifyn Top 50 -listan ensimmäiselle sijalle ja pysyi listan kärjessä useita viikkoja. Vuodesta 2020 musiikkia tehnyt artisti nähtiin kesällä 2025 myös Blockfestin päälavalla, kun hän kävi esittämässä kyseisen hitin täydelle stadionille Lauri Haavin kutsumana. Artisti julkaisi marraskuussa singlen Yksin tääl (feat. Lauri Haav), joka nousi edellisen tapaan suoraan top-listan ensimmäiselle sijalle.
Artistiuran lisäksi Lage, oikealta nimeltään Noa Lange, on näytellyt myös useissa suomalaisissa sarjoissa. Hänet tunnetaan erityisesti rooleistaan TV-sarjoissa, kuten Häräntappoase, UTÖ, Tupa 13 ja Savela. Nuoresta iästä huolimatta muusikko on kerryttänyt laajaa ja monipuolista kokemusta esiintymisestä, joka näkyy vaikuttavana lavakarismana.
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Universal Music
Keikat
13.06.2026
PowerCup Päätösbileet, Helsinki
19.06.2026
Himos Juhannus, Jämsä
02.07.2026
Lasten ja Nuorten Kipinä, Helsinki
03.07.2026
Ruisrock, Turku
09.08.2026
Supersunnuntai, Tampere
21.08.2026
Karma, Seinäjoki
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!