keiju + MOMO Ääniwallissa 25. syyskuuta! Ennakkoon loppuunmyyty Siltasen julkkari-ilta saa jatkoa Ääniwallissa perjantaina 25. syyskuuta. Suuren kysynnän johdosta ”10!”...
MOMO
Itä-Helsingistä ponnistava MOMO on nuori ja kunnianhimoinen räppäri, jonka vahvuuksia ovat aitous ja kyky sanoa asiat sellaisina kuin ne ovat. Rap-artisti on tehnyt musiikkia nuoresta saakka ja hän tuottaa musiikkia myös itse. MOMOn uran alussa julkaistut kappaleet ovat keränneet huomiota etenkin SoundCloudissa ja nousseet viraaleiksi TikTokissa.
Hiljaiselon jälkeen MOMO teki vakuuttavan paluun vuoden 2025 elokuussa ilmestyneellä TRAP PRINSESSA -kappaleellaan. Single on puhdasta trappia, jossa uhkaavan soundin omaava tuotanto kohtaa MOMOn vahvan ja selkeän ulosannin. Kappaleessa kuuluu itsevarmuus ja katujen kaiut, suoraan ja tinkimättömästi. Artistin omien sanojen mukaan TRAP PRINSESSA kertoo ”tietynlaisesta koskemattomuuden fiiliksestä, mielenmaisemasta ja elämäntyylistä, jota mä joskus elin”. Sittemmin artisti on julkaissut MOOLA TAPE -kokonaisuuden, joka pitää sisällään aiemman mainitun singlen lisäksi muun muassa kappaleen FEAR NO MAN. Kyseinen kappale nousi Spotifyn viralliselle Top 50 -listalle sekä sai hyvin suurta huomiota TikTokissa – tähän päivään mennessä kappaleelle on tehty yli 70 tuhatta videota.
Asennetta huokuva MOMO jatkaa vakuuttavaa nousuaan kotimaisen trapin kiinnostavimpien nimien joukkoon.
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: pastel recordings
Keikat
12.09.2026
X Lounge Bar, Nummela
25.09.2026
Ääniwalli, Helsinki
20.11.2026
Revolution, Jyväskylä
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!