Pihlaja

R&B-musiikin tyylilajeja taidokkaasti ja persoonallisesti yhdistävä Pihlaja pureutuu sanoituksillaan elettyyn elämään, paikoin vaikeitakin aiheita peilaten. Laulaja-lauluntekijänä tunnettu Pihlaja nousi suuremman yleisön tietoisuuteen vuonna 2020 julkaistulla ja listamenestystä saavuttaneella debyyttialbumillaan ”Kirjoitettu tähtiin”. Albumin myötä hän oli myös ansaitusti ehdolla Emma Gaalassa Vuoden tulokkaaksi. 

Tamperelaislähtöinen, sittemmin helsinkiläistynyt Pihlaja omaa monipuolisen musiikillisen taustan. Kesällä niin Ruisrockin, RMJ:n, Blockfestin kuin monen muunkin festivaalin lavoja valloittanut artisti tunnetaan debyyttialbuminsa – ja useiden singlejulkaisujen lisäksi alkuvuodesta yhdessä Ettan kanssa julkaistusta – suureen suosion saaneesta “Ei bändäreit” -EP:stä, jonka kappale Bändäri nousi suoraan listaykköseksi ja Spotifyn Top 100 -listan kärkeen.

Pihlajan odotettu albumi ”PAHA BARBI” julkaistiin marraskuun alulla. Albumikokonaisuutta edelsi hyvän vastaanoton saaneet singlet Paha Barbi, Tatuoitu, Menee yli feat. Tippa, Bon appétit, sekä kuuntelijan rakkauden täyteiseen tunnelmaan vievä Baby baby. Jo debyyttialbumillaan sukupuolirooleja kyseenalaistanut ja naiseutta pohtinut Pihlaja kuvailee albuminsa olevan tutkimusmatka siihen, millainen nainen hän voi ja saa olla tässä maailmassa.

Intohimoisesti musiikintekoon sekä esiintymiseen suhtautuvan Pihlajan tuotannossa yhdistyvät omat kokemukset, monisyiset tunteet herkästä vahvaan sekä puhuttelevat melodiat. Luihin ja verenkiertoon.

Levy-yhtiö: Sony Music
Keikat: booking@team.fi

Keikat

09.06.2023

Saaristo, Kaarina

10.06.2023

Soundfest, Lahti

16.06.2023

UntoRock, Utajärvi

17.06.2023

Yksityistilaisuus

21.06.2023

Heidi’s Bier Bar ”Kesäklubi”, Helsinki

29.06.2023

Provinssi, Seinäjoki

07.07.2023

Sunset Beach Party, Karkkila

08.07.2023

Ruisrock, Turku

14.07.2023

Ilosaarirock, Joensuu

22.07.2023

Mellakka Festival, Hämeenlinna

26.07.2023

Kaivohuone, Helsinki

28.07.2023

Jazz Cafe, Pori

29.07.2023

Headland, Lahti

29.07.2023

The Day Events Meripäivät, Kotka

11.08.2023

Simerock, Rovaniemi

12.08.2023

Koria Roll, Kouvola

13.08.2023

Flow Festival, Helsinki

18.08.2023

Blockfest, Tampere

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

Hidden
PP slash KK slash VVVV
Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit