MEIK

Oululaislähtöinen rap-artisti meik yhdistelee musiikissaan räppiä ja konemusiikkia energisellä ja ennakkoluulottomalla otteella. Ennen soolouraansa hän vaikutti oululaisessa Baloboiz-rap-triossa, joka keräsi huomiota myös TikTokissa.

Keväällä 2026 TikTokissa viraaliksi levinnyt enkeli nosti Meikin laajemman yleisön tietoisuuteen, ja kappale onkin kerännyt Spotifyssa jo yli 800 000 kuuntelua. Meik on mukana myös Victor Nordiksen viime kesänä julkaistulla Miss Helsinki -singlellä yhdessä AB:n kanssa. Jo vuodesta 2022 soolotuotantoansa Spotifyhin julkaisseen meikin katalogista löytyy myös kappaleita kuten PUPU ja synttärit. Artistin tuorein julkaisu on viime perjantaina ilmestynyt energinen single vuoristorataa, jossa kuullaan featin muodossa myös NCO. 

Artistilta on odotettavissa tänä vuonna aktiivisesti uutta musiikkia, ja sitä myötä keikkailua ympäri Suomen! Keikoillaan meik tunnetaan hyväntuulisesta ja vaivattomasta otteestaan.

Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit