PIHALLA

Pihalla on nuorista helsinkiläisistä muodostuva yhtye, jonka orgaaninen ja perinteitä kunnioittava tyyli ammentaa muun muassa perinteisen suomirockin ja bluesin soundeista. 

Pihalla nousi laajemman yleisön tietoisuuteen vuoden 2025 lopussa julkaistulla Omenapuu-singlellään, joka herätti runsaasti kiinnostusta sosiaalisessa mediassa jo ennen virallista julkaisuaan. Kyseinen kappale kuuluu yhtyeen lokakuussa 2026 julkaistulle Tummaa kohti -debyyttialbumille. Kokonaisuus sisältää muun muassa kappaleet Tähdenlento ja Kuoleman nuolema, jotka ovat vahvistaneet bändin asemaa kotimaisen rockin nousevana nimenä.

Keikoilla yhtye on saanut erityisesti kiitosta vakuuttavasta esiintymisestään. He juhlistivat debyyttialbuminsa julkaisua hiljattain myös loppuunmyydyllä keikalla Kuudennella Linjalla. Pihalla oli alkuvuoden 2026 aikana lämppäämässä kaoottisesta rock-meiningistä tunnettua Aaro630:aa hänen albumikiertueellaan, johon sisältyi keikka muun muassa legendaarisella Tavastialla.

Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Äänite

Keikat

21.11.2026

Dynamo, Turku

28.11.2026

Lepakkomies, Helsinki

Loppuun­myyty

05.12.2026

Musta Kynnys, Jyväskylä

12.12.2026

Telakka, Tampere

Loppuun­myyty

19.12.2026

45 Special, Oulu

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit