AXEL KALA
Axel Kala on Suomen rap-pääkaupungista Jyväskylästä kotoisin oleva räppäri-tuottaja, joka tunnetaan raikkaasta ja tinkimättömästä soundistaan. Artisti on julkaissut vuoden 2026 aikana muun muassa kappaleet Huudeil Fame (feat. Lyttä & Tohtori Getto) sekä Tyhjää (feat. Ares), joka nousi Spotifyn Top 50 -listan ensimmäiselle sijalle. Axel Kalan tuoreimpiin julkaisuihin sisältyy myös Gettomasan kanssa tehty yhteissingle Koodit pääl. Itsevarmuudella ladattu kappale on anthem niille hetkille, kun kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen.
Axel Kalan aiempaan tuotantoon kuuluvat vuonna 2023 julkaistu debyyttialbumi Sademies, joka sisältää muun muassa platinahitin Moni meist sekä luottotuottajan kanssa työstetyn Sait mut jäämään (feat. Skywalk). Vuoden 2023 lopussa Axel Kala julkaisi yhdessä Pyrythekidin kanssa Maalainen-EP, joka summaa KPC-kollektiivilaisten laadukkaan yhteistyön tuloksen. Kokonaisuudella kuullaan muun muassa top-listoiltakin löytyneet, afrosoundista vaikutteita saaneet singlet Mä + Sä ja 3 Toivomusta.
KPC-kollektiivista tuttu Axel Kala vakuuttaa kuulijat kokeilunhaluisella sekä lyriikoilla vaikutuksen tekevällä musiikillaan. Hän on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista artisteista, jonka musiikissa paistaa eri tyylien ja maailmojen yhdistäminen.
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Def Jam Recordings
Keikat
02.10.2026
Escape, Jyväskylä
03.10.2026
H5, Tampere
09.10.2026
45 Special, Oulu
16.10.2026
Bepop, Joensuu
17.10.2026
Blancco Night Club, Pieksämäki
23.10.2026
Apteekkari, Kuopio
20.11.2026
Torvi, Lahti
04.12.2026
Revolution, Jyväskylä
12.12.2026
IKH Areena Klubi, Kauhajoki
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!