VITUN ISO ROTSI

VITUN ISO ROTSI nousi kotimaisen musiikkikentän puheenaiheeksi yhtä väkevästi kuin savupilvi naapurin parvekkeelta. Yhtye tunnetaan rääväsuisesta asenteestaan, tarttuvista biiseistään ja värikkäästä huumoristaan. Sairas T:n ja Käsipuolen muodostama kokonaisuus julkaisi odotetun ja kultaa striimanneen XXL -nimeä kantavan debyyttialbuminsa huhtikuussa 2023. Albumin tuotannosta vastasi Bustaavat Budit.

Miljoonat striimit ovat nostaneet yhtyeen alan kärkinimien joukkoon, ja erityisesti Mikä täällä dunkkaa -single haisee platinalle – kirjaimellisesti. Kappale on sementoinut bändin aseman raskaan sarjan mestareina ja saanut kuulijat odottamaan lisää.

Bändiltä on odotettavissa vuoden 2025 aikana enemmän kuin yksi julkaisu, joten fanien kannattaa pitää sytkärit valmiina. Energisistä keikoistaan tunnetun yhtyeen lavalla nähdään myös kansainvälisestikin tunnettu DJ Loasteeze.

Hyvässä tai pahassa, VITUN ISO ROTSI on tullut jäädäkseen.

Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi

Keikat

15.02.2025

Koski Pub, Kiiminki

07.03.2025

PaPaNa Bar, Inari

Lippuja ovelta

08.03.2025

Taiga, Ylläs

04.04.2025

Club Touba, Kouvola

12.04.2025

Lahti Rap, Lahti

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

This field is hidden when viewing the form
PP slash KK slash VVVV
Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit