Louie Blue

Vakuuttavan kansainvälisen soundin omaava Louie Blue, käänsi monen musiikkivaikuttajan ja kuulijan pään julkaistessaan esikoissinkkunsa Confused kesällä 2019. Siitä lähtien suunta on ollut selkeä. Muun muassa Spaceman sekä Down the Road -kappaleista tunnetun Louie Bluen katse on motivoituneesti rajan toisella puolen, maailmalla. 

Musiikin parissa kasvanut, Turusta kotoisin oleva artisti panostaa tekemisessään laatuun ja toimivaan live-esiintymiseen kolmihenkisen bändinsä kanssa. Booa Musicin sekä Sony Musicin kanssa työskentelevä artisti kokee musiikinteon luovana tapana toteuttaa itseään, ilman pakottavia tyylilajin luokitteluja. Musiikissaan esimerkiksi R&B:ta, indie-popia sekä elektroa yhdistävä artisti julkaisi debyyttialbuminsa ”Division 8” maaliskuussa 2022.  

Lahjakas ja itseoppinut Louie Blue toimii tiiviisti yhteistyössä Booa Music -tiiminsä kanssa. Artistin kulunut kesä täyttyi festarikeikoista, sisältäen nipun Suomen suurimpia festareita aina Ruisrockista Flow Festivaliin. Kuten tähänkin asti, itse musiikki on Louie Bluella kaiken tekemisen keskiössä.

Levy-yhtiö: Booa Music / Sony Music
Keikat: booking@team.fi

Keikat

17.06.2023

Kesärauha, Turku

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

Hidden
PP slash KK slash VVVV
Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit