Fabe
Omaperäisestä ja sielukkaasta soundista tunnettu Fabe on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista artisteista. Musiikin parissa monipuolisesti aina kuorolaulusta kitaransoittoon jo lapsesta asti ahkeroinut Fabe on alkujaan kotoisin Pirkkalasta, Tampereen kupeesta.
Vuoden 2020 keväällä julkaistu esikois-EP “Fabe” sekä sitä seuranneet singlejulkaisut, kuten Mielenrauha ja Elokuu, allekirjoittavat hyvin Faben tapaa sanoittaa kappaleita omien tunteiden pohjalta, tarkkaan harkittua melodiaa unohtamatta. Faben ura lähti vakaaseen nousukiitoon vuoden 2022 aikana. Artistin julkaisut kuten WYD, Tähti ja Koko yö (feat. JVG) saivat hyvän vastaanoton antaen monipuolisesti esimakua artistin juuri julkaistusta ”Ongelmalapsi” -debyyttialbumista, nousten suoraan albumilistan kärkeen.
Fabea kuullaan myös useiden eri artistien menestyneillä kappaleilla, kuten Cledoksen Mis oot ollu, Davin Kato Mua Nyt, T Swoopin From Paris to Berlin, sekä MD$:n Vihatuin (feat. Fabe, Mikael Gabriel & Reino Nordin) kappaleilla. Artistin viimeisin julkaisu Kultainen keskitie (2023) on ensimmäinen single tulevalta albumilta. Tyyliltään kappale yhdistelee räppiä sekä Fabelle jo tuttua laulusaundia.
Fabe tekee yhteistyötä useiden eri artistien kanssa, monipuolisesti erilaisia tyylejä kunnioittaen. Luovalta ja kunnianhimoiselta artistilta on luvassa debyyttialbumin julkaisemisen lisäksi myös puhuttelevia keikkoja sekä paljon muuta – jengi menee lankaan, mut mä spiidaan.
Keikat: booking@team.fi
Keikat
10.06.2023
Wintti, Lahti
21.07.2023
Mellakka Festival, Hämeenlinna
28.07.2023
Headland, Lahti
11.08.2023
Solar Sound Festival, Seinäjoki
12.08.2023
Beats, Savonlinna
19.08.2023
Blockfest, Tampere
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!