KERZA

Supersuosiota omassa genressään kerryttävä KERZA on vakiinnuttanut paikkansa suomirap-yleisön suosikkina määrätietoisuudellaan ja tunnistettavalla äänellään. Rap-artistin intohimo musiikkiin ja sen parissa työskentelyyn on huomionarvoista. Vuosien aikana hän on rakentanut omaleimaisen katalogin lukuisten listahittien, feattien ja miljoonien striimien siivittämänä.

KERZA nousi viime kesänä suuremman yleisön tietoisuuteen julkaistuaan Spotifyn top-listan ensimmäiseksi suunnanneen Ms. Bad (feat. Isac Elliot) -singlen. Kappale nousi välittömästi viraaliksi TikTokissa, ja tähän päivään mennessä kappaleelle on tehty yli 8 000 videota. Tämän jälkeen artisti julkaisi kappaleen Kadut tietää, joka nousi edellisen tapaan suoraan Suomen Spotifyn Top 50 -listalle. 

Tuoreimpien julkaisujen lisäksi artisti tunnetaan myös kappaleistaan Love Song, Los Blancos ja Mist tuun (feat. VJ). Vuonna 2023 julkaistu debyyttialbumi UHKA nousi Suomen Virallinen Albumilistan kolmannelle sijalle ja pysyi listalla lähes 40 viikkoa. KERZA on tehnyt paljon yhteystyötä myös muiden alan kiinnostavimpien artistien kanssa, kuten Cledoksen, Korelonin, Jami Faltinin ja Averagekidluken, sekä ruotsalaisen 1.Cuzin kanssa.

Positiivista palautetta livestään haalinut KERZA on keikkaillut aktiivisesti viime vuoden aikana. Kesällä 2025 hänet nähtiin myös isoilla festivaaleilla, kuten Blockfesteilla, Mellakka Festivaaleilla ja Aurafesteillä. Energinen lavashow ja settilistallinen hittejä takaavat onnistuneen keikkakokemuksen.


Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi

Keikat

17.10.2025

Lehtiä Ilosaaressa, Joensuu

24.10.2025

Ilona, Oulu

15.11.2025

X Lounge Bar, Nummela

TULOSSA MYYNTIIN

29.11.2025

Kallio, Rauma

03.12.2025

Lumo, Seinäjoki

05.12.2025

Saaristobaari, Turku (S)

05.12.2025

Saaristobaari, Turku (K18)

12.12.2025

Circus Live, Kuopio

19.12.2025

Escape, Jyväskylä

20.12.2025

Fame, Tampere

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

This field is hidden when viewing the form
PP slash KK slash VVVV
Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit