JOE L
Joe L on uuden aallon kovimpiin artistinimiin lukeutuva musiikintekijä. Artisti julkaisi kesällä 2023 Joe W -nimeä kantavan kymmenen kappaleen debyyttialbuminsa. Albumi sisältää muun muassa suuren suosion saavuttaneen singlen Ovet paukkuu (feat. william), joka on uudelleenversiointi Elastisen samannimisestä klassikosta, tuplaplatinarajan rikkoneen Käytöstapoi (feat. william) sekä parisuhteen jälkeistä aikaa ja epäaitoja ihmissuhteita käsittelevän DEEP DOWN (feat. Costi).
Debyyttialbumin jälkeen artistilta on tullut tähän päivään mennessä jo toiset kaksi pitkäsoittoa. Vuonna 2024 Joe L julkaisi nyt kultarajankin ylittäneen albumin, joka kantaa nimeä <3. Albumi sisältää muun muassa suurta suosiota saavuttaneen yhteisjulkaisuna Ege Zulun kanssa tehdyn Oikee mies -kappaleen sekä Kusipää, jotka listautuivat välittömästi Top 50 -listalle. Energisistä ja mukaansatempaavista keikoistaan tunnettu Joe L julkaisi uransa kolmannen albuminsa syyskuussa 2025. Naarmuja-nimeä kantavalta kokonaisuudelta saatiin ennakkoon kuunneltavaksi singlejä kuten Alkuhuuma (feat. ANI), Mitä sä teet tääl (feat. Robin Packalen), sekä Elokuu, jotka nousivat myös top-listalle. Albumi kokoaa yhteen artistin rehellisimmän kokonaisuuden, ja sen kantavina teemoina ovat rakkaus ja sen puute, ystävyyssuhteen päättyminen ja saavutukset sekä unelmat.
Ahkerasti musiikkia julkaisevasta Joe L:stä on helppo tykätä hänen rennon asenteen sekä lämpöisen energiansa vuoksi. Kesäisin festareiden lavoja valloittava artisti nähdään keikkailemassa koko vuoden ympäri Suomea.
Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Sony Music
Keikat
01.03.2026
Ilona, Oulu
20.03.2026
Ravintola Kallio, Rauma
21.03.2026
X Lounge Bar, Nummela
04.04.2026
American Car Show, Helsinki
16.04.2026
Zemppi Areena, Kempele
18.04.2026
Las Palmas, Hämeenlinna
15.05.2026
Jolly Joker, Pori
16.05.2026
Vanha Pankki, Laihia
23.07.2026
Headland Next Gen, Lahti
Tee keikkapyyntö
Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!