ARES

Suomen uuden aallon rap-kentän uranuurtajiin sekä kuunnelluimpiin artisteihin lukeutuva Ares tekee musiikkia täysin omalla tyylillään. Eniten Emma-ehdokkuuksia kerännyt Ares julkaisi viime tammikuussa tuoreen albuminsa Aris. Henkilökohtaisiin teemoihin pureutuva kokonaisuus pitää sisällään muun muassa top-listan ensimmäiseksi nousseen Ikävä, kyllä (feat. bizi), Se ei mennyt niin (feat. Vesala) sekä singleinä julkaistut Onneks ja Totuus sattuu (with pehmoaino).

Artistin tammikuussa 2025 julkaistun APATHIA-albumin suosio oli ilmiömäinen, kun kokonaisuus saavutti Suomen vuoden kuunnelluimman albumin tittelin. Albumi sisältää muun muassa vuoden kuunnelluimman kappaleen Menestys on paras tapa kostaa sekä Turistin ja Averagekidluken kanssa julkaistun singlen Iha miten vaa.

Itsevarmuutta huokuva ja paljon keikkaillut artisti toimittaa live-esiintymisensä kerta toisensa jälkeen huomioiden yleisönsä taidokkaasti. Ares suuntaa alkuvuonna 2026 tähänastisen uransa näyttävimmälle kiertueelleen, Aris Tourille. Kokonaisuuden keikat ovat osa artistin uutta aikakautta, kun lavalla nähdään ennennäkemätön show niin visuaalisesti kuin taiteelisestikin. Kiertue käynnistyy ystävänpäivänä 14. helmikuuta Helsingin Tavastialta ja jatkuu koko kevään ajan kiertäen ympäri Suomen.

Keikat: booking@team.fi
Tuotanto: tuotanto@team.fi
Levy-yhtiö: Rähinä Records

Keikat

14.02.2026

Tavastia, Helsinki

Loppuun­myyty

14.02.2026

Tavastia, Helsinki (S)

16.02.2026

Viking Grace, Turku

20.02.2026

Tullisali, Oulu (S/K18)

21.02.2026

Circus Live, Kuopio (K18)

21.02.2026

Circus Live, Kuopio (S)

27.02.2026

Logomo Teatro, Turku (K18)

27.02.2026

Logomo Teatro, Turku (S)

06.03.2026

Tavara-asema, Tampere (S/K18)

12.03.2026

Lutakko, Jyväskylä (S/K18)
PÄIVÄMÄÄRÄ VAIHTUNUT!

13.03.2026

Rytmikorjaamo, Seinäjoki (S/K18)

20.03.2026

Finlandia-klubi, Lahti (S/K18)

21.03.2026

Himos Areena, Jämsä

28.03.2026

Harmaa Rinne, Ruka

02.04.2026

Piste, Ruka

03.04.2026

Hullu Poro Areena, Levi

04.04.2026

Las Palmas Kimmel, Joensuu (K18)

04.04.2026

Las Palmas Kimmel, Joensuu (S)

17.04.2026

Ikaalinen Spa, Ikaalinen (S/K18)

18.04.2026

Latosaari, Lapua (K18)

18.04.2026

Latosaari, Lapua (S)

18.06.2026

Mirable Fest, Parkano

25.06.2026

Provinssi, Seinäjoki

28.06.2026

Masafest, Kouvola

04.07.2026

Ruisrock, Turku

10.07. - 11.07.2026

Bigday, Vaasa

18.07.2026

Mellakka Festival, Hämeenlinna

19.07.2026

Supersunnuntai, Seinäjoki

23.07.2026

Headland Next Gen, Lahti

24.07.2026

Headland, Lahti

01.08.2026

Allas Live, Helsinki

06.08.2026

Hip Hop Festival, Vantaa

07.08.2026

Aura Fest, Turku

08.08.2026

Hoodfest, Kuopio

14.08. - 16.08.2026

Flow Festival, Helsinki

22.08.2026

Blockfest, Tampere

28.08.2026

Venetsialaiset, Kokkola

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

This field is hidden when viewing the form
PP slash KK slash VVVV
Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit