Tactic L

Vaihtoehtoista pop ja R&B -musiikkia tekevä Tactic L on yksi levy-yhtiö Capitol Recordsin tulokkaista. Ennen levytyssopimusta artisti on julkaissut omakustanteena singlen Malibu, sekä vieraillut Sexmanen ja Williamin kappaleilla. Artisti tunnetaan edellämainittujen lisäksi kappaleista saat mut tuntee, loppuu ja illat.

Samettiääninen Tactic L kertoo musiikkinsa olevan tunnelukkojen räjähtämisistä syntyneitä teoksia. Hän kuvailee artistipersoonaansa synkäksi ja arvaamattomaksi, eikä arastele tuoda taiteessaan esiin myös haavoittuvaisuuttaan.

Artisti kertoo, että Tactic L on hänelle tapa luoda uusia maailmoja ja maalata sielunmaisemia. Hän kertoo arvostavansa paljon taiteilijoita, jotka eivät pelkää olla heikkoja eikä haavoittuvaisia. Samalla hän kertoo arvostavansa artisteja, jotka uskaltavat ottaa riskejä ja ajatella isosti, sekä ihmisiä jotka nousevat aina uudelleen ja uudelleen ja löytävät tien epäonnistumisesta onnistumisiin olosuhteista huolimatta. Tactic L kertoo haluavansa pyrkiä samaan omassa taiteessaan.

Levy-yhtiö: Capitol Records
Keikat: booking@team.fi

Tee keikkapyyntö

Jos olet kiinnostunut buukkaamaan kyseisen artistin esiintymään tapahtumaasi, laita meille viestiä tästä!

Hidden
PP slash KK slash VVVV
Kirjoita tapahtuman tiedot tähän kenttään.

Kaikki artistit